Oulaisten Yritystalo Oy
Käyttäjänimi

  
Salasana
  






Intranet




Yritystalo on vankalla pohjalla



Oulaisten Yritystalo Oy:n perustivat oulaistelaiset Kai Pajala, joka toimii myös hallituksen puheenjohtajana, Juha Seppälä, Tapani Saari, Jaakko Sorvoja, Mauri Sorvoja, Martti Sorvoja, Jorma Terentjeff Oulusta sekä Jorma J. Takanen Sievistä. Yrityksen rahoitus on siis todella vakaalla pohjalla. Yhtiön ostamat kiinteistöt, noin 7 000 neliöä suuruudeltaan ja noin neljän hehtaarin maapohja siirtyivät Oulaisten Yritystalon nimiin 1.7.2008. Lämmintä tilaa on noin 5 000 neliötä ja rakennusoikeutta on jäljellä 3 500 neliötä.

Ajatus Oulaisten Yritystalosta syntyi tyytymättömyydestä Oulaisten kaupungin elinkeinopolitiikkaan. Yhtiö ei kuitenkaan kilpaile kaupungin elinkeinotoimen kanssa vaan toimii yhteistyössä toinen toistaan tukien ja hyvässä yhteistyössä. Oulaisten Yritystalo Oy pyrkii viemään elinkeinopoliittisia asioita eteenpäin vuokraamalla kiinteistöstä tiloja yrittäjille. Yhtiön tavoite on, että vuoteen 2010 mennessä pystyisimme luomaan Oulaisiin 60-70 uutta työpaikkaa

Yhtiöllä on jo suunnitelmissa rakentaa Senioritalo, jonka palvelut ovat lähellä. Oulaisten Yritystalo on kiinnostunut myös muista tyhjistä halleista Oulaisissa.

Lue paikallislehden uutinen Yritystalon perustamisesta:
http://www.pookisanomat.fi/uutiset.asp?id=1481

PYHÄJOKISEUDUN ARTIKKELI

Yritystalo piristämään Oulaisten elinkeinoelämää

Vattenfallin kiinteistöön perustettavan Yritystalo Oy:n tarkoituksena on luoda 60-70 uutta työpaikkaa Oulaisiin.

Matti Kuoppala, Oulainen

Oulaisten kaupungin elinkeinoelämään haetaan uutta potkua kesän aikana perustettavan Oulaisten Yritystalo Oy:n kautta. Osakeyhtiön takana häärii joukko oulaistelaisia ja paikkakunnan vahvajuurisia yrittäjiä.

Yritystalo Oy:n tarkoituksena on luoda kaupunkiin vuoteen 2010 mennessä 60-70 uutta työpaikkaa. Yritystalo tullaan perustamaan sähköyhtiö Vattenfallin omistamiin toimitiloihin.

Yritystalo Oy:n hallitukseen kuuluvan Kai Pajalan mukaan uuden elinkeinoyhtiön perustaminen oli esillä jo 3 vuotta sitten kaupunginvaltuustossa, mutta silloin esitys ei saanut tarpeeksi kannatusta puolelleen. Asia nousi uudelleen esille noin vuosi sitten, kun Kai Pajala ja Juha Seppälä päättivät keskustella yritystalo-ideasta paikallisten yrittäjien kanssa. Kun mukaan neuvotteluihin saatiin vielä Oulaisissa syntynyt liikemies Jorma Terentjeff sekä sieviläisen Scanfil Oyj:n perustaja Jorma J. Takanen, oli tarpeeksi vahva kivijalka uudelle osakeyhtiölle olemassa.

– Tarkoituksena on elvyttää oulaistelaista elinkeinoelämää ja hidastaa osaltaan väestömäärän laskua kaupungissa. Emme tule kuitenkaan kilpailemaan kaupungin elinkeinotoimen kanssa, vaan teemme hyvää yhteistyötä. Bisnesajattelu ei ole tässä etusijalla vaan kaupungin kehittäminen, kertoo Kai Pajala.

Vattenfallin kiinteistöpäällikkö Kari Laineen mukaan kiinteistön kauppaaminen tuli ajankohtaiseksi, kun toimitilojen koko alkoi käydä sähköalan kehityksen takia liian suureksi.

– Vattenfallin edustajana voin olla ylpeä siitä, että yritys voi palvella muussakin tarkoituksessa. Tämä kauppa mahdollistaa uusien työpaikkojen luomisen kaupunkiin, ja on siten varmasti paras ratkaisu jokaiselle. Aikaisemmin on ollut neuvotteluja erilaisten sijoittajatahojen kanssa, mutta heillä tavoite on ollut saada heti tuottoa. Me haluamme, että nämä tilat tulevat koko kaupungin käyttöön, sanoo Kari Laine.

Yritystaloprojektia jatkossa  vetävän Juha Seppälän mukaan Vattenfallin toimitiloista vapautuu yritysten käyttöön yhteensä noin 7000 neliötä, josta 5000 neliötä on niin sanottua lämmintä tilaa. Kiinteistöön tulevista vuokralaisista noin 50 prosenttia on jo tiedossa. Yksi heistä on oulaistelainen maarakennusyritys Tapani Saari Oy.

– Me paikalliset yrittäjät olemme katselleet mielihyvällä sitä, että nämä paikalliselta sähköyritykseltä jääneet tilat siirtyvät nyt oulaistelaisiin käsiin. Uskon siihen, että meidän yritysten yhteenlasketun verkostomäärän avulla saamme riittävän käyttöasteen aikaiseksi, uskoo Tapani Saari.

Yritystalo Oy:n toimintasuunnitelmat ovat varsin kunnianhimoiset. Pajalan mukaan kiinteistöstä löytyvää keittiötä on tarkoitus hyödyntää ruokapalvelutoimintaa varten.

Yksi tulevaisuudessa toteutettavista asioista voi olla myös uuden lääkäri- ja senioriaseman rakentaminen yritystalon viereen. Tonttimaan vähyydestä sen toteutuminen ei ole ainakaan kiinni. Maata kun riittää alueella lähes 4 hehtaarin verran.

– Toivottavasti se masennuksen aika on Oulaisissa jo ohi, sillä tämä hyvä mahdollisuus monelle. Yritykset voivat ottaa meihin yhteyttä ja esittelemme tiloja kaikille kiinnostuneille, toteaa Kai Pajala.

Sivuston toteutus: TM-Tomera